Päivän lenkki

Vetäsen päivittäin yli kahden kilsan lenkin, hölkkään osan matkasta ja osan kävelen. Kunhan kunto kohenee itsellä, odotan että pääsen hölkäten koko matkan menemään. Daisyn kanssa vedettiin yks päivä mutta neiti oli puhki lenkistä niin paljon ettei halunnut seuraavana päivänä lähteä. Joten seuraavana päivänä otin Sagan lenkille mukaan. Hän on vähän laiskempi tuossa juoksu touhussa, joten oli enemmänkin perässä vedettävä. Otin sitten Nuksun mukaan eilen.

Kävellen kun mennään Nuksun kanssa niin vetää hihnassa, mutta hölkätessä on vauhti hyvä ja menee oikein mallikkaasti. Sovittiin miehen kanssa eilen että hän tulee muiden koirien kanssa meitä vastaan vieressä oleville hiekkamontuille. Koirat oli iloisia jälleennäkemisestä ja Sagalla koordinaatio hieman petti, juoksi suoraan mua päin ja törmäs mun polveen. Polvessa koristaa nyt kiva iso mustelma. Onneksi ei pahemmin sattunut.

Nuksuhan on koittanu aikaisemmin valjakko vetoa. Tarkoitushan on opettaa lisäää valjakko vetoa myöhemmin, valjakossa on silloin Nuksu ja Taiga sekä laumaamme tuleva uusi tulokas, Spira. Valjakko hommissa on meillä itsellämmekin vielä paljon opittavaa, Nuksun kasvattaja lähetti meille kirjan missä on kerrottu hyvin valjakko touhusta. Aloitetaan kevyesti auton renkaalla ja pikku hiljaa painoa lisätään. Tähän hommaan pitää vielä ostaa joku näppärä kolmipyöräinen kuljin jossa itse sitten on. Kesä mallin reki tai jotain vastaavaa mitä voi käyttää sitten ens talvena myös.

Elämäni eläimet

Tässä pieni kuva pläjäys kotimme eläimistä. Asumme mieheni kanssa kahden. Meillä on kiva pieni tupa maaseudulla, kesällä aitaamme pihan jolloin koirat voi olla ulkona halutessaan. MiiMii ulkoilee päivät ja tulee yöksi kotiin, käy toki päivän aikana syömässä. Tulee kotiin kun huutelee häntä. MiiMii on alle vuoden vanha.

Daisy on vanhin koirista, joten hän on kaikkien pomo 🙂 Daisy täyttää pian 5 vuotta. Rakastaa auringonottoa ja lämpöä, saunoo usein meidän kanssa. Tosi energinen koira, tykkää leikkiä MiiMiin kanssa. Tänään käytiin jo aamusta 2,5km:n lenkillä, puolet hölkättiin ja puolet reipasta kävelyä.

Saga on toiseksi vanhin täyttää 3 vuotta. Hän on enempi leppoinen löntystelijä. Nukkuu yöt meidän välissä sängyssä, peiton alla. Taiga ja Nuksu on molemmat alle vuotisia junnuja. Todella energisiä molemmat, Nuksu on meidän lauman ainut uros (leikattu). Taigalla varsinkin alkanut uhmaikä, koriste korvilla varustettu. Saga, Taiga ja Nuksu käy päivittäin mieheni kanssa parin tunnin metsä lenkillä.

Maatiaiskissa, MiiMii
Toyterrieri, Daisy
Bulmastiff mix, Saga
Husky mix, Taiga
Husky, Nuksu